Työtä ja aurinkoenergiaa

Kesä on kaupalla kiireistä aikaa ja oikeaa lomaa ei juurikaan ehdi pitää. Kauppiaan lomat sijoittuvat pitkälti syys-lokakuun alkuun ja maalis-huhtikuuhun.  On paljon asiakkaita, puheluita, sähköposteja. Välillä menee hieman yönkin puolelle, kun haluaa kaikkia palvella. Aina emme ehdi vastata samanpäivän aikana, joskus voi mennä päiviäkin, jos asia ei ole kovin kiireinen. Älkää kuitenkaan lannistuko vaikka sähköpostiin ei heti vastatakaan.

Minulta kysellään usein millaisia asioita kauppiaana olo pitää sisällään. Harva tulee äkkiseltään ajatelleeksi, että puolet työstä on muuta, kuin kaupalla olevaa myyntiä. Moni ajattelee, että olisi ihanaa laitella sisutuskaupassa tuotteita esille. Se on mukavaa, mutta se on vain murto-osa tästä työstä. Itselläni suurimman osan ajasta vie sisäänosto ja ulkomaankaupan ja alan seuraaminen, yhteydenpito toimittajiin, kirjanpidolliset asiat, nettikaupan seuraaminen, sähköpostit ja puhelut. Joulusesonkiin valmistaudutaan jo hyvää vauhtia. Työtä on aina enemmän kuin ehtii tehdä. Kauppiaana taitolaji onkin siinä, että suo itselleen myös niitä vapaahetkiä, jolloin irtaantuu täysin kaupasta.

Kesällä tankkaan itseeni auringosta valtavan määrän energiaa. Pienikin hengähdyshetki auttaa taas jaksamaan työssä.  Kesän hektisyydessä saan myös voimia muista ihmisistä, asiakkaista, ystävistä, naapureista ja kun luin tämän  viisauden, niin tajusin, että sehän on ihan totta- “Hyväntahtoisuus ei ole pelkkä hyvien toivotusten symboli. Se on mittaamaton ja valtava energia, se on hengen atomienergiaa.”
Eleanor Stoc

Usein koen olevani etuoikeutettu, olen saanut elämässäni ikäänkuin jatkoajan. Se tuo erilaisen näkökulman elämään. Vaikka kärsimys ja sairaus ei minuakaan ole jalostanut, niin silti koen eläväni täydemmin.  Olen huomannut todeksi sen, että kun elää suhtautuen ystävällisesti ja ymmärtämyksellä kaikkiin ihmisiin ympärillä, niin hämmästyy miten onnelliseksi elämäsi muuttuu. Elämä ja ihmisyys on tullut minulle jotenkin inhimillisemmäksi-mitä siitä, jos välillä kompuroimmekin, pääasia että nousemme aina uudestaan ylös. Joskus siihen tarvitaan auttamaan ystävän käsi.  Täydellisyys ei ole minulle tavoittelemisen arvoinen asia. Riittää, kun osaa olla ihminen ihmisille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s