Viiden vuoden taival

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

5-vuotta Ideaparkissa. Uskomatonta! Mihin se aika onkaan vierähtänyt ?

Liikkeemme perustettiin kolmen aivan tavallisen kotiäidin haaveesta luoda ympärilleen kauneutta. Yrittäjä perheessä kasvaneena tiesimme, että yrittäminen vaatii ennenkaikkeaa pitkäjänteisyyttä, yritttämisen halua, erehdyksiäkin. Kantapään kautta on opittu aina parhaiten, mutta useimmiten meillä on ollut hauskaa, kun olemme saaneet nauraa itsellemme. Parhaimmat muistot koostuvat tämän kaltaisista tarinoista.:

Olipa kerran kolme siskoa,  jotka olivat päättäneet perustaa yrityksen Ideaparkiin. Meillä kaikilla oli vielä vauvat, mutta kätevästi pienet kulkivat mukana, kun me äidit etsimme kauniita tuotteita ympäri Suomea, liikkeeseemme myytäväksi.

Eräänä aamuna matka suuntasi kohti Raumaa. Ajomatka taittui varsin nopeasti, koska meillä riitti paljon keskusteltavaa. Yhtäkkiä auto kuitenkin hyytyi kesken ajomatkan. Katseet suuntasivat  ulos tähyillen-missäs sitä ollaan. Kaikkialla ympärillä oli vain viljavia peltoja ja peltoja-yhtäkään kylttiä ei missään. Meillä ei ollut mitään käsitystä paikasta. Nopeasti selvisi, että bensahan autosta oli loppunut ja ei muuta kuin liftaamaan tienvarteen. Sattuipa niin, että pian paikallinen auto pysähtyi kyselemään mikä hätänä. Kohtelias nuori mies lupasi viedä bensa-asemalle. Autossa sisälle mennessä mies kertoi olevansa sikafarmari. Sen kyllä arvasi muutenkin.

Vähän häpeillen kyselin, että missä me olemme. Kovin kummastuneena mies katsoi minua ja sanoi, että Vampulassa. Mies kysyi, että tiesinkö mihin meillä on matka. Taisi olla pieni ilkikurinen hymykin mukana. Vastasin, että Raumallehan me. Mies sanoi, ettei se ole täällä päinkään.  Olimme jutelleet siskojen tapaan hieman liian innokkaasti ja ajaneet vain eteenpäin tienviittoja katsomatta.

Saavuimme paikalliselle huoltoasemalle ja siellä ilmeisesti baarin vakiporukka kyseli kylän mieheltä, että mistäs sinä tuollaisen ruusun olet löytänyt. Mies vastasi ykskantaan:”tienvarresta”.  Huoltamonpitäjältä saimme kanisteriin bensaa ja lähdimme takaisin. Hieman nauraen mies kysyi puolessa välissä matkaa, että tarvitsikos rouva näitä ja näytti autonavaimiani. Olin jostain käsittämättömästä syystä jättänyt ne huoltoaseman tiskille-varmaankin maksaessani.

Hiukan tunsin itseni hölmöksi, mutta sellaista on elämä. Ainakin imettävän äidin elämä.  Onnellisina pääsimme jatkamaan matkaa ja kyllä se Raumakin löytyi seikkailun jälkeen.

Paljon olisi muisteltavaa, hauskoja hetkiä mutta parhaiten niistä saisi irti kertomalla. Kirjoittamalla on vaikeaa päästä siihen tunnelmaan.

Viiden vuoden aikana olen saanut kokea myös omassa henkilökohtaisessa elämässäni unohtumattomia hetkiä. Perheeseemme on syntynyt 2 lapsukaista lisää. Toinen heistä on nyt 4 vuotias Benjamin ja toinen 2 vuotias Lumia. Yrittäjyys ja äitiys sopivat minulle hyvin yhteen. Kummastakaan asiasta ei ehdi stressata, kun kumpikaan asia ei suju täydellisesti kuitenkaan. Kaupalla olen oma itseni ja kauppias, myyjä, kotona olen äiti.

Yrittäjän työ on melkolailla yksinistäkin puurtamista. Näkymätöntä työtä on paljon ja usein kellon ollessa ilta kymmenen ja lasten jo nukkuessa, istuudun koneen ääreen tekemään töitä. Laskujen maksua, kirjanpidollisia töitä, nettisivujen, mainosten tekoa, sähköposteihin vastaamista, nettikaupan ylläpitoa ja sen sellaista. Nautin kuitenkin paljon työnteosta eikä sitä yrittäjänä kannata laskea työtunteja.

Työtä tehdään edelleen suurella, suurella sydämellä, ehkä vieläkin suuremmalla, kuin silloin kun aloitimme kauppiaan uran. On ehdottomasti ilo työskennellä ihmisten kanssa. Jokaisena päivänä saamme positiivista palautetta ja jokaisena kertana sydämessä läikähtää lämpimästi. Asiakkaiden tuoma positiivisuus ei voi olla vaikuttamatta meihin jokaiseen, joka meillä työskentelee.

Kauppiaana toivon ja usein sanonkin, että olette tervetulleita kaupalle katselemaan, aistimaan kauneutta, hakemaan ideoita, vinkkejä, esteettisiä elämyksiä. Meillä saa käydä usein, meillä ei ole pakko ostaa, meillä saa puhua, meillä voi olla hiljaa. Meiltä löytyy paljon hyviä vinkkejä, lahjaideoita, asiantuntevuutta. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää sitä tietoa jota meillä on.

Kun valitsen tuotteita myyntiin selvitän niistä niin paljon kuin on mahdollista. Haluan tuotteita, jotka tukevat kestävää kehitystä ja ympäristöystävällisyyttä. Hyviä, laadukkaita tuotteita on mukava myydä. Olen erityisen tarkka huonetuoksuista ja saippuoista sekä lastenkaupan tuotteista.

Jälleen kerran kiitän kaikkia teitä, jotka olette tuomassa aurinkoa kaupallemme. Jokainen asiakas on meille tärkeä, jokainen ansaitsee tämän ajatuksen sanat , jotka eräs ilta kirjoitin kaupalla lahjapaperin kylkeen ja jonka sitten taannoin tässä löysin:

Valon lähteellä kuljen ajatuksissani

kauneus saa hetkeksi pysähtymään

sydämen tuntemaan jotakin

jota en osaa pukea sanojen pukuun.

Ojennan käteni koskettaakseni sinua,

mutta et ole täällä.

Lähetän viestini hopeisin kirjaimin

tuulen mukaan  :

“Jokainen meistä  ainutlaatuinen ihme. Sinäkin”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s